Ompelemista on tullut harrastettua jo jokunen vuosi. Kaikki lähti siitä kun otin lainaan äitini saumurin joka on jostain kumman syystä tullut jäädäkseen. Oman ompelukoneen sain lahjaksi 2016 vuoden alussa. Siitä opetteleminen oikeastaan sitten lähti. Aluksi ompelemalla syntyi trikoopipoja ja muutamat trikoohousut joihin satuin lisäämään ehkä turhan isot saumavarat sillä sain ne pojalle vasta käyttöön. No kokeilemisen ja jatkuvan ompelemisen kautta sitten opittiin ja nykyisin tulee ommeltua laajemmin vaatteita omille sekä muiden lapsille. Minulla on muutaman vakio kaava millä tykkään ommella mm. housja. Onneksi kaavoissa löytyy kokoja pienestä isoon niin voi vain ommella isommat kun toiset jää pieneksi. Kangaskauppa onkin itsekurin pahin paikka. Siellä jos erehtyy hipelöimään kankaita ihan vain katselun iloksi, niin kyllä sitä huomaa kaupasta lähtiessä että sieltä pussista löytyy vähän muutakin kuin vain se yksi kangas mitä menit hakemaan. Isompi lapsi on kyllä tykännyt itsetehdyistä vaatteista ja on saanut monesti päätää mistä kankaasta mitäkin ompelen. Mikään ei vedä vertoja sille kun oma lapsi kehuu ja pitää vaatteita mielellään. Monesti jos ompelen jollekkin muulle saattaa sivummalta välillä kuulua " Äiti! voitko ommella minullekkin jotain?" Siihen ei voi muuta vastat kuin että kyllä voin. Mutta tässä hieman ompeluksia mitä on tullut ommeltua.
Tämä menee synttärilahjaksi
Nämä menivät lahjoituksena LPKS synnytysosastolle
Nyt kun onnistunut ompelemaan paitoja niitäkin
on tullut ommeltua massatuotannolla.
on tullut ommeltua massatuotannolla.
- Janita